Miksi kiertotalous?

Natural resources and humanity

Luonnonvarat ja ihmiskunta

Termi kiertotalous tarkoittaa käytännössä vanhaa asiaa uusissa kuorissa. Kierto on jakamista, kierrätystä, energiatehokkuutta ja siirtymistä pois kertakäyttökulttuurista. Talous taas tarkoittaa sitä, että toiminta on taloudellisesti kannattavaa. Tarvitaan siis kulttuurinmuutosta eli lisää kierrätystä, uudelleenvalmistusta ja tuunaamista. Koko teollisuutemme ja suunnittelujärjestelmämme pitää muuttua. Ellei tuotteita suunnitella jo kierrätettäviksi, niitä on mahdotonta kierrättää. Elämme erittäin tuhlailevassa taloudessa. Huomisen kilpailuvaltteja ovat resurssitehokkuus, uudelleenkäyttö ja kierrätys. Kiertotaloudessa on tärkeää, että uutta tuotetta jo suunniteltaessa mietitään, mitä sillä tehdään, kun tuotteen varsinainen käyttö loppuu. Tavoitteena on pidentää tuotteiden elinikää ja ottaa niistä elinkaaren lopussa materiaali talteen.
Circular economy concepts

Kiertotalouden käsitteet

Kiertotalous tarkoittaa sitä, että tuotteiden elinkaaresta tehdään suoran janan sijaan ympyrä. Vanhassa mallissa tavara tuotetaan, kuljetetaan, kulutetaan ja lopuksi se päätyy, pahimmassa tapauksessa, kaatopaikalle tai ympäristöä roskaamaan. Kiertotaloudessa materiaalit ja tuotteet tehdään kestäviksi ja niiden käyttöikää pidennetään mahdollisimman pitkälle. Kun tuote on kulutettu loppuun, sen materiaaleista ja pakkauksesta tehdään uusia tuotteita. Hävikki ja jäte pyritään minimoimaan. Muutos lähtee yksilöstä ja yksilöiden ajattelusta, arvoista ja uskosta tuleviin mahdollisuuksiin. On myös tärkeää, että puhumme asiasta oikeilla termeillä ja levitämme tietoa tuleville tekijöille.  
Circular economy process

Kiertotalousprosessi

Kiertotaloudessa toteutuu oikeastaan vanha malli maatalousyhteiskunnasta. Vanhan ajan maatilalla mikään ei mennyt hukkaan vaan kaikki hyödynnettiin. Tähän tulisi pyrkiä uudestaan. Tuotteet tulisi suunnitella toteuttamaan kiertotaloutta mahdollisimman tehokkaasti. Kiertotaloudessa tuotteet ovat kestäviä, muuntokelpoisia ja korjattavia. Materiaalien on oltava kierrätettäviä ja tuotteiden tulisi sisältää mahdollisimman vähän eri komponentteja, sillä yhden tai kahden kierrättäminen on helpompaa kuin usean.  Jätehierarkian mukaisesti suurimmat säästöt syntyvät aina hierarkian yläpäässä – eli kun jätettä ei synny lainkaan tai kun se käytetään uudelleen tai kierrätetään. Kalleinta on jätteen kaatopaikalle vieminen tai polttaminen. 
Challenges and the future

Haasteet ja tulevaisuus

Olemmeko kulutuksen oravanpyörässä? Maapallon luonnonvarat uhkaavat loppua kestämättömän kulutuksen vuoksi. Jotta maapallo säilyisi asuttavana tuleville sukupolville on kulutustottumustemme muututtava, on siirryttävä vastuullisempaan kuluttamiseen.  Vastuullista kuluttamista on siirtyminen lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen, jossa yhden tuotantoketjun jäte toimii toisen tuotantoketjun raaka-aineena.  Kiertotalouden toteuttamisella parannamme oman elämämme laatua, säästämme rahaa ja pelastamme maapallon.  Uusien esim. tekstiilien kierrätysmenetelmien kehittäminen on tulevaisuuden haaste.